tiistai 21. tammikuuta 2014

Weekend in Helsinki!


Viikonloppu hujahti tällä kertaa hieman poikkeuksellisesti pääkaupungin humussa Matkamessujen ja ihanan ystäväisen treffaamisen merkeissä. Suunta kohti Helsinkiä otettiin jo varhain perjantaiaamuna silmien ollessa vielä unihiekan peitossa lyhyiden yöunien takia ja varpaiden kohmeessa jäätävän pakkasen voimasta. Olo virkistyi onneksi melko nopeasti matkan aikana ja Heinolassa juodun kahvikupposen jälkeen alettiinkin messuhulinaan pääsemistä odottaa jo melkoisella innolla! :)

Vajaat kuusi tuntia kului nopeasti messukeskusta kierrellen, matkakuumeen kanssa kamppaillen ja ihmispaljoutta ihmetellen. Nähtävää, kuultavaa ja maisteltavaa löytyi vaikka millä mitoin ja pieni pääkoppa meinasi jäädä joka puolelta päälle vyöryvän informaatiovyöryn jalkoihin heti ensimmäisistä metreistä alkaen. Uskaltaisin väittää, että messuista olisi saanut huomattavasti enemmän irti, jos siellä kiertelylle olisi ollut jonkinlainen tietty päämäärä: suunnitteilla oleva matka, erityisen suuri kiinnostus yhtä tiettyä maata tai kaupunkia kohtaan tai vaikkapa harjoittelupaikan metsästys. Näin kaikesta kiinnostuneena ja joka paikkaan haluavana käsitys jäi hieman palapelimäisen sekavaksi kokonaisuudeksi ja päivä kuluikin lähinnä messualuetta tutkaillen, ständejä kierrellen, maistiaisia napsien ja muutamia esitteitä keräillen - sekä tietenkin pinnan alla kovasti kytevää matkakuumetta rauhoitellen! ;) Hieman hapuilevasta haahuilemisesta huolimatta nautin ympärillä räiskyvistä väreistä, upeista laulu- ja tanssiesityksistä (okei, Eckerö Linen järjestämää karaokea ei kyllä lasketa tähän mukaan...), italialaisen pizzan sekä saksalaisen bratwurstin tuoksuista, hulinasta ja äänien kakofoniasta täysin sydämin ja päivän aikana ehdinkin mielikuvamatkailla melko moneen kohteeseen aina Kreikan saaristosta Meksikon auringon alle :D 

Aamuauringon ihastelua Lahden moottoritiellä! / Sun & Sea-alueen väriloistoa :) / Hieman mahantäytettä kesken kiireisen messuilun / Me and the Mondos!
Aikaisen aamuherätyksen ja useamman tunnin messukiertelyn väsyttämänä suuntasin lopulta iltapäivästä Hennan luo Koskelaan. Ilta kului rauhallisissa merkeissä jutellen ja seuraavan päivän suunnitelmia pohtien - oli mahtavaa päästä vaihtamaan kuulumisia taas hieman pidemmän kaavan kautta! Vaikka kumpikin meistä oli herännyt jo aamuviideltä, takana oli pitkä päivä ja väsy painoi silmiä ja harteita, ei juttu meinannut loppua millään, kun jompikumpi keksi aina uuden asian, josta kertoa tai mainita :D


Lauantaina päätin piipahtaa Messukeskuksella vielä toistamiseen Running With Wild Horses-blogista voittamani messulipun innostamana. Väkimäärä oli kasvanut edellisestä päivästä melkoisesti ja olinkin salaa tyytyväinen siitä, että päätin kierrellä messualuetta pidemmän kaavan kautta nimenomaan perjantaina - lauantain ihmisvilinän keskellä pongahteluun mun kärsivällisyys ei olis kyllä riittänyt sitä paria tuntia pidempään, minkä Pasilassa tuolloin vietin :D Uusi piipahdus kuitenkin kannatti, sillä ehdin kuulla Off The Path-blogia kirjoittavan Sebastian Canavesin ajatuksia ammattimaisesta matkabloggaamisesta sekä sosiaalisen median huikean suuresta vaikutuksesta, nähdä upeita, indonesialaisia tanssiesityksiä, bongata Ville Haapasalon, jutella ihanan archie gone lebanon-Inkan kanssa sekä nautiskella ylipäänsä matkamessutunnelmasta vielä viimeisen kerran tälle vuodelle. :) Mun olis tehnyt kovasti mieli moikkailla ja jutella myös muiden vastaan tulleiden bloggaajien kanssa, mutta pupu meni pöksyyn enkä uskaltanut mennä avaamaan suutani kuin Inkan edessä... :D En tiiä, milloin musta on tullut tällainen arkajalka, kamalaa!

Messukeskuksen taakse jätettyäni palasin takaisin keskustaan pyörimään Hennan kanssa kaupungilla. Lähtökohtaisesti mun tarkoituksena ei tosin ollut shoppailla (enkä sitä oikeastaan muutamaa tuikitarpeellista pikkuasiaa lukuunottamatta harrastanutkaan), mutta kummasti tunnit hujahtivat silti kauppoja kierrellessä ja takaisin Hennan luona taidettiinkin olla vasta seitsemän jälkeen illalla :D Helsingissä viikonloppua viettämässä ja niinikään matkamessuilla käymässä ollut Annikin ehti tulla piipahtamaan omien menojensa keskeltä! Muutama tunti akkujen latailua peiton lämmittämänä ja Putouksen viihdyttämänä tuli tarpeeseen, sillä lähempänä puoltayötä lähdimme vielä kerran liikekannalle ottaen tällä kertaa suunnaksi Tigerin tanssilattiat - grauh! ;) Hyvä musiikki ja loistavat miksaukset takasivat tällä(kin) kertaa sen, että yöbussille nilkutettiin päkiät kipeinä ja pohkeet hallelujaa huutaen - illan aikana ei nimittäin taidettu paria minuuttia kauempaa istuskella :D

Rauhallinen aamupalahetki / Till Helsingfors! / Putousta ja peiton alla lämmittelyä paleltumiskuoleman jälkeen / Rankkaa aloittelua baari-iltaa varten ;)
In da Tiger! / Sunnuntailösväilyä ennen kotiinlähtöä.
Sunnuntaina vuorossa olikin sitten pitkälle aamupäivään nukutut yöunet, pienimuotoista pakkailua sekä lopulta kotia kohti suuntaaminen kimppakyydin merkeissä. Onnistuin saamaan kyydin niinkin sopivasti, ettei mun tarvinnut raahata yllättävästi pullistuneita laukkujani kuin noin 500m päässä sijaitsevalle bussipysäkille - hihii, mitä luksusta :) Matka hujahti hurjan nopeasti ja huikean viikonlopun jälkeen tuntui hyvältä palata takaisin oman kodin huomaan sekä valmistautua uuteen, alkavaan viikkoon.

Helsinki - we'll meet again!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti