perjantai 14. maaliskuuta 2014

Photo a day / maaliskuu, osa II

8. Lauantainen työvuoro kului yhdessä nurkassa työtuoleja pesten. Homma saattaa kuulostaa ikävältä, mutta vesi-imurin käyttö ja tuolien peseminen oli yllättävän hauskaa puuhaa! :D
9. Edellisiltaisen baarireissun takia olin vielä täysin unten mailla kellon lyödessä kymmenen...
10. Vaihtoon lähteminen ja hakeminen on tuntunut aina kovin kaukaiselta asialta ja mulle onkin tuottanut hieman vaikeuksia ymmärtää, että nyt on lopultakin aika toteuttaa pitkään ajatuksissa pyörinyt unelma. Alkuviikko kului siis tiiviisti hakemuksia ja lomakkeita täytellessä ja tarvittavia dokumentteja kasatessa - jospa nyt oltaisiin taas askeleen lähempänä?
11. Fiilis, kun kävin pitkästä aikaa hikoilemassa bodycombatin merkeissä!
12. Kesätöiden saamista juhlistettiin kevään ekalla ulkona syödyllä jäätelöllä, josta malttamattomana ehdin haukata jo palan ennen kameran esiin kaivamista... ;)
13. Torstain pyörälenkki-ilma oli raikkaan keväinen ja lämmin ja järven jäinen pinta näkyi selkeästi lumen puuttuessa kokonaan.
14. Lämpimistä päivistä huolimatta mun iho meinaa edelleen kuivua älyttömän helposti ja oonkin yrittänyt muistaa rasvailla vartaloa päivittäin mahdollisimman paljon. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti